Piirikuvernöörin kirje 1/19.7.2026

Arvoisat F-piirin leijonat!
Kesä parhaimmillaan, leijonataipaleeni kohokohtaa muistellen ja tulevaan kauteen pikku hiljaa valmistuen, siinä tämänhetkiset tuntemukset.
Heinäkuun ensimmäinen viikko oli varmasti mieleenpainuvin leijonatapahtumani, kansainvälinen Lions-konventti Hongkongissa. Valtavasti nähtävää, uusia ystäviä, verkostoitumista ja iloisia ilmeitä ja tapahtumia koko reilun viikon ajan eksoottisessa (ja kuumassa) ympäristössä.
Kiitos siitä kuuluu Teille, jotka olette minulle tämän "kuvernööriputken" suoneet. Kaksi kolmesta on jo mennyt tähän valmistautumisesta, mutta ainakaan vielä en ole hetkeäkään katunut, niin paljon tämä on antanut.
Kannustan ehdottomasti kaikkia piirin leijonia jossakin vaiheessa harkitsemaan piirihallituksen jäsenyyttä ja hakemista varapiirikuvernööriksi. Koulutus tehtäviin on niin hyvä että jokainen näistä varmasti selviää, ja tukea saa entisiltä ja toimissa olevilta piirivirkailijoilta. Myös muiden piirien vastaavassa asemassa olevien ryhmätuki on korvaamaton, ja ainakin omalta osaltani, toiminut moitteettomasti. Samalla siinä verkostoituu myös kotimaan "lionsperheen" kanssa.
Varsinaisen piirikirjeen laitan elokuun aikana klubeille ja kokoan siihen ajankohtaisia alkukauden tapahtumia ja muistutuksia.
Piirihallitus kokoontuu tutustumistapahtumaan Lehtimäen Suninsalmelle 8. elokuuta kello 12 alkaen. Ensimmäinen piirihallituksen kokous on 19.9.2026 Seinäjoella. Tähän palataan tarkemmin myöhemmin, mutta muistutan että lohkon puheenjohtajakoulutus on suunniteltu tämän kokouksen yhteyteen.
Toivotan hyvää kesää, alkanutta "leijonavuotta" ja parhainta menestystä kaikille piirihallituksen jäsenille ja kaikille F-piirin leijonille!
Piirikuvernööri
Kuisma Kujala LC Lehtimäki
puoliso Anita Perttunen
